Olen niin tykästynyt koirametsiin, että olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että päästään koko porukka metsään! Sen jälkeen ei olla käyty kun Ninni astutettiin, eli taukoa oli melkein puoli vuotta. Nyt on kuitenkin Bellan rokotukset voimassa ja päästään metsiin taas. Koirametsät on hyviä paikkoja koirien omaehtoiseen liikuntaan, siellä ne saavat omaan tahtiin liikkua ja tutkia metsää pehmeällä epätasaisella alustalla. Kokonaisvaltaista hyvinvointia siis kaikin puolin <3
Ensin mentiin Koirametsä Reviirin Kouvolan metsään ja otettiin mukaan kaverit myös, 3kpl karkeakarvaisia mäyräkoiria. Vaikka kaikki koirat ei olleet toisilleen ennestään tuttuja, näytti siltä kuin koirat olisivat tunteneet toisensa aina (osa toki olikin).
Bella jaksoi hienosti tunnin ajan olla metsässä. Sille laitoin tutkapannan kaulaan, koska on vielä niin pieni eikä luoksetulo ole kovin vahvalla pohjalla :D
Kaverikuvassa koko konkkaronkka.
Tällä viikolla käytiin sitten omalla porukalla Koirametsä Reviirin Haminan metsässä. Siellä ei ollutkaan niin märkää ja mutaista kuin Kouvolan metsässä.
Ihan parasta liikuntaa myös tämmöiselle vanhemmalle papparaiselle <3 Reippaasti Jekku tutki metsää tunnin verran ja sääkin suosi. Jekulle laitoin tutkapannan kun sillä ei kuulo ole niin hyvä kuin ennen. Se on kyllä tottelevainen, mutta jos ei kuule niin eihän sitä voi totellakaan jos luokse huudetaan.
Itse asiassa samasta syystä tutka on ylipäätään hankittu Nopelle joitain vuosia sitten. Hyvä turva vanhalle koiralle. Metsä on pari hehtaaria, joten sieltä yhden papparaisen löytäminen voi viedä aikansa.
Laitoinkin kaikille heijastinliivit lisäksi vähän suojaamaan kuralta. Bellalla oli myös tutkapanta, ostin toisen jotta saan sekä Jekulle että Bellalle. Ninni saa mennä ilman vaikka se on porukasta omatoimisin ja häviää metsään kuin pieru saharaan, mutta se on myös eniten toimintakykyisin ja jopa tottelee, niin en ole hänen kiinnisaamisestaan huolissaan :)
Meillä on käytössä kaksi Tractiven pantaa, jotka ovat käytöltään markkinoiden "kevyimpiä" eli soveluvat juuri tämmöiseen kevyeen koirametsäkäyttöön hyvin. Varsinaiseen metsästykseen on olemassa omat pantansa markkinoilla, mutta nämä on riittäneet meille hyvin ja olen tyytyväinen näiden toimintaan sekä hinta-laatu-suhteeseen. .
Ninni kaiveli koloja ja kivien väleljä, tuskin metsässä hiirtä isompaa eläintä liikkuu mutta jotain mielenkiintoista siellä oli. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti